Alkuperäinen artikkeli: Eaton et. al. Evolutionary Health Promotion. A consideration of common counter-arguments. Prev Med 2002; 34:119-123.
Ajatus siitä, että myöhäispaleoliittisten esi-isiemme (10 000-50 000 vuotta sitten) kokemusta käytettäisiin mallina suosituksissa terveyden edistämiseksi, saa joskus osakseen väheksyntää johtuen perusteettomista ennakkoluuloista. Usein näitä ovat eliniänodotteen vertailu, mahdollinen perinnöllinen muutos maatalouden harjoittamisen aloittamisen jälkeen, esi-isiemme elinympäristöjen moninaisuus ja/tai ihmisen luontainen sopeutumiskyky. Evolutiivinen terveyden edistäminen voidaan tarvittaessa hylätä kokeellisten tutkimusten perusteella tai jos jokin toinen teoria sopii paremmin havaittuihin tosiasioihin, mutta nämä yleiset väärinkäsitykset eivät saisi estää teorian testaamista tieteellisesti.
Evolutiivinen terveyden edistäminen perustuu kolmeen väitteeseen:
Käytökseltään nykyisenkaltaisten ihmisten maapallolle ilmestymisen jälkeen on kulttuurinen evoluutio edennyt nopeammin kuin geneettinen evoluutio luoden täten yhä suuremman eron elintapojemme ja niiden elintapojen välille, jotka olivat muovaamassa geeniperimäämme.
Tämä ero selittää kroonisia rappeumasairauksia, jotka ovat tärkeimpiä sairauksia ja jotka aiheuttavat eniten kuolemia nykyisissä hyvinvointivaltioissa.
Looginen malli ohjaamaan tutkimusta kyseisten sairauksien ehkäisyssä (ja mahdollisesti terveyssuosituksiksi) on yhdistää myöhäispaleoliittisen ajan ihmisten vallitsevat elintavat ennen kuin maatalous nopeutti geneettisen ja kulttuurisen evoluution eroa.
Intuitiivisin ja useimmin esitetty vastaväite evolutiiviselle hypoteesille on eliniänodotteiden vertailu. Jos paleoliittinen (kivikautinen) ruokavalio, fyysinen aktiivisuus jne. olivat todellakin terveellisempiä kuin nykyisissä hyvinvointivaltioissa, miksi ihmiset elävät nykyisin niin paljon vanhemmiksi? Ja toiseksi, krooniset rappeumasairaudet ilmenevät myöhemmällä iällä joten pidempi-ikäisillä kansoilla on oletettavastikin enemmän näitä sairauksia; kivikautiset ihmiset eivät eläneet niin vanhoiksi, että heille olisi ehtinyt kehittyä näitä sairauksia.
Terveelliset elämäntavat voivat vaikuttaa positiivisesti henkilön painoon, kehon koostumukseen, voimaan ja kestävyyteen. Niillä voidaan minimoida riski saada aivohalvaus, sydänkohtaus, diabetes tai syöpä. Niillä ei kuitenkaan voida saada aikaan suurta vaikutusta populaation keskimääräiseen eliniänodotteeseen. Eliminoimalla täysin pääasialliset riskitekijät yhdeksään tärkeimpään krooniseen sairauteen nostaisi eliniänodotetta neljällä vuodella. Neljän vuoden lisäys kalpenee 60 vuoden lisäyksen rinnalla, joka länsimaissa on tapahtunut viimeisen kolmen vuosisadan aikana.
Kroonisten sairauksien määrällä on vain pieni vaikutus eliniänodotteeseen, koska nämä sairaudet aiheuttavat usein kuoleman eliniän loppupuolella. Se, kuoleeko ihminen 80 vai 75 vuotiaana, vaikuttaa paljon vähemmän keskimääräiseen elinikään kuin lapsikuolleisuus. Olosuhteet, jotka parantavat tappavasta infektiosta selviämisen mahdollisuuksia kaksivuotiaana, voivat lisätä huomattavasti populaation keskimääräistä elinikää. Sitä, onko kivikautinen elämäntapa terveellisempi kuin nykyisten hyvinvointivaltioden elämäntapa, pitää arvoida muilla mittareilla kuin keskimääräisellä eliniänodotteella.
Väestössä, jonka eliniänodote on 40 vuotta, esiintyy väistämättä vähemmän syöpää, sydänsairauksia, diabetesta ja aivohalvauksia kuin väestössä, joiden eliniänodote on 75 vuotta. Tässä suhteessa vertailua metsästäjä-keräilijöiden ja nykyisten länsimaisten ihmisten välillä ei voi suoraan tehdä.
Kolikolla on kuitenkin myös toinen puoli. Kroonisten rappeumasairauksien aiheuttaessa kuoleman yleensä myöhäisellä iällä, alkavat ne kehittyä paljon aiemmin, monesti jo lapsuudessa. Tämän vuoksi voidaan verrata samanikäisiä nuorempia henkilöitä teollistuneista maista primitiivisempiin yhteiskuntiin. Merkkejä poikkeavuuksista kuten lihavuus, korkea verenpaine, varhainen ateroskleroosi ja insuliiniresistenssi löytyy yleisesti ensin mainituilta, muttei jälkimmäisiltä. Lihasvoiman ja aerobisen tehon mittaukset osoittavat samaan suuntaan, jälleen suosien henkilöitä, joiden elämä muistuttaa lähemmin esi-isiemme elämäntapoja. Noin 60 % metsästäjä-keräilijöistä elää 60 vuotiaaksi tai vanhemmaksi, mutta heilläkään ei esiinny juurikaan kroonisia rappeumasairauksia (poikkeuksena nivelrikko¹). Näiden havaintojen perusteella näyttää vahvasti siltä, että länsimainen elämäntapa ennemminkin kuin pelkkä ikä aiheuttaa kyseisiä sairauksia, joiden ehkäisy on nykyisten terveyden edistämisyritysten päätavoite.
¹ Suomentajan huomautus: apua nivelrikkoon Tasapainopisteestä.
Vastikään tutkittujen luonnonkansojen arvioitu eliniänodote on suurinpiirtein 40 vuotta ja oletettavasti kivikautisten ihmisten elinikä on ollut samaa luokkaa. Maanviljelyn aloitusta ja elämistä paikallaan pidetään yleisesti ihmiskunnan kehitysaskeleena, mutta muuttuneet olot näyttävät vaikuttaneen negatiivisesti elinikään pudottaen sen noin 20 vuoteen. Keskimääräinen elinikä pysyi alhaisena 1700-luvun lopulle saakka nousten harvoin jos koskaan yli 25 vuoden "sivistyneissä" maissa (v. 1667 Lontoossa eliniänodotteen arvioitiin olevan 18 vuotta). Sen jälkeen teknologinen kehitys mahdollisti ns. modernin taloudellisen kasvun. Asunnon, vaatetuksen ja ruoan hankkimiseen kului entistä vähemmän aikaa ja energiaa. Tehokkaampi ruoan hankinta mahdollisti suuremman energiamäärän käytön muihin kehon toimintoihin kuin fyysiseen aktiivisuuteen. Eliniänodotteen kannalta tärkeintä oli parantunut tartuntatautikestävyys. Teollinen vallankumous tehosti tuotantoa niin paljon, että ihmisten terveys parantui vaikka ihmisten määrä kasvoi. Tämä kehitys oli ennenkuulumatonta. 10 000 vuotta aiemmin yhtä merkityksellinen maatalouden vallankumous nosti tuottavuutta maa-alaa kohden tehden enemmän energiaa saataville, jolloin väestönkasvu kiihtyi. Kuitenkin tuotanto tehtyä työtuntia kohden jopa väheni: näihin aikoihin ihmisten keskimääräinen pituus pieneni samalla kun luihin ilmestyi lisää merkkejä infektiotaudeista ja aliravitsemuksesta. Moderni taloudellinen kasvu käänsi maatalouden ajan negatiiviset vaikutukset päälaelleen mahdollistaen biologiset ilmiöt kuten suremman pituuden, aikaisemman puberteetin ja kasvavan energian varastoinnin (rasvakudoksena), jotka ovat tyypillisiä viimeiselle 200 vuodelle. Uusi energiatasapaino myös nosti eliniänodotetta. Suuremmat energiavarannot paransivat mahdollisuuksia parantua tapaturmista, selvitä raskaudenajan energiavaatimuksista ja taistella mikrobeja vastaan. Koska viimeksimainitun merkitys kuolleisuuteen oli aiemmin ollut merkittävä, oli sillä suuri vaikutus pitkään ikään.
Eliniänodotteeseen vaikutti negatiivisesti muutto maalta kaupunkeihin, joissa taudit levisivät helposti. Yläluokkaan kuuluvien elinikä oli pidempi, koska he saivat suuremman osan teollisen vallankumouksen alkupuolen hyödyistä. Kumminkin vuosien 1700 ja 1900 välisenä aikana brittien eliniänodote kasvoi 34 vuotta 18 vuodesta 52 vuoteen. Sittemmin köyhimpien elintaso on parantunut merkittävästi joten teollistumisen terveysvaikutukset ovat levinneet tasaisemmin. Nykyisin eliniänodote monissa länsimaissa ylittää 75 vuotta.
Vaikka lääketieteellä on ilmeinen korvaamaton merkitys ihmisten terveyteen ja elämänlaatuun, on sillä ollut vain vähän vaikutusta kuolleisuuden vähentämisessä. Toisaalta ollaan yhä enenevässä määrin yhtä mieltä siitä, että saavutukset kuten puhtaampi elinympäristö, turvallisempi ruoka, tehokkaat karanteenit ja rokotukset ovat pidentäneet merkittävästi elinikää. Näillä ja taloudellisella kehityksellä on ollut toisiaan tukeva vaikutus erityisesti 1900-luvun puolivälistä eteenpäin. Nämä tekijät, eivät yksilön tekemät elämäntapaa koskevat päätökset, ovat johtaneet eliniän tuplaantumiseen entisestä.
Viimeisen 10 000 vuoden aikana on elänyt noin 400-500 ihmissukupolvea. Olosuhteissa, joissa vallitsisi selvä valintapaine, voisi tässä ajassa tapahtua merkittävää geneettistä evoluutiota. Esimerkiksi Wrangelinsaaren mammutit joutuivat erilleen Siperian maa-alueesta merenpinnan noustessa viimeisen jääkauden lopussa ja pienenivät noin kolmannekseen esi-isiensä koosta "vain" noin 5000-7000 vuodessa. Tämän ja muiden vastaavien nisäkäslajien kehittymisten valossa mahdollisuutta ihmisten geeniperimän merkittävästä muutoksesta jääkauden jälkeen ei voi poissulkea. Ehkä ne ovat sopeuttaneet meidät olosuhteisiin, jotka nykyisissä länsimaissa ovat vallalla.
Kuitenkin evoluutioteorian näkökulmasta kasvava väestö, lisääntynyt alueiden välinen liikkuminen ja ympäristön muutosten vaikutusta vähentävät kulttuuriset innovaatiot vähentävät geeniuutuuksien muodostumisen todennäköisyyttä. Toisin sanottuna ne hidastavat geneettistä evoluutiota. Arvostetut perinnöllisyystieteilijät, paleoantropologit, biologit ja evoluutioteoreetikot ovat yhtä mieltä siitä, että nykyiset ihmiset eroavat vain vähän kivikautisista esi-isistä. Tätä väitettä voidaan testata vertailemalla nykyisin elävien väestöjen geeniperimää. Jos maatalous ja "sivilisaatio" on merkittävästi muuttanut ihmisen perimää, väestöjen kuten Kalaharin Sanien, Inuiittien (eskimot) ja Australian Aboriginaalien, joiden esi-isät olivat metsästäjä-keräilijöitä ihan viime aikoihin asti, pitäisi erota geneettisesti jollakin systemaattisella ja havaittavalla tavalla lähi-idän, Kiinan ja Uuden Guinean ihmisistä, joiden esi-isät aloittivat maatalouden harjoittamisen tuhansia vuosia sitten. Tällaisista eroista ei ole todisteita. Eri väestöjen välillä on geneettisiä eroja, joista osa altistaa joillekin taudeille, mutta vain pieni osa tästä vaihtelusta voidaan selittää kulttuurisella kehityksellä viimeisten 10 000 vuoden aikana. (Laktoosin ja gluteeninsietokyky joidenkin vakavien hemolyyttisten anemioiden ohella ovat mahdollisia poikkeuksia.) Maanviljelyksen vallankumousen jälkeen on ollut runsaasti aikaa tapahtua merkittäviä muutoksia ihmisen perimässä, mutta ei ole olemassa mitään näyttöä siitä, että pitkä altistuminen maanviljelykselle olisi etäännyttänyt meitä kivikautisista esi-isistämme.
Tämä termi tarkoittaa sitä evolutiivista ajanjaksoa, jolloin valintapaineet esi-isiemme fyysisissä ja psyykkisissä elinympäristöissä johtivat ihmisen ominaispiirteiden syntyyn. Tottakai olosuhteet vaihtelivat eri aikoina ja eri maantieteellisissä paikoissa ja jotkut ovat mitätöineet tämän epäsäännöllisyyden perusteella "kivikautisen reseptin". Jos ei ollut olemassa yhtä yhtenäistä elintapaa, kuinka sen perusteella voidaan luoda malli nykyisiin terveyssuosituksiin?
Vastaus on, että erot esi-isien ympäristöissä olivat pieniä verrattuna niiden olennaisiin yhtäläisyyksiin erityisesti kun niitä verrataan nykyisiin käytäntöihin. Elivätpä kivikautiset sitten arktisella alueella tai tropiikissa oli raju fyysinen aktiivisuus elintärkeää; luonnonkansoilla 50 000 tai 500 000 vuotta sitten ruoka saatiin luonnon kasveista ja villieläimistä. Ikä, jolloin nainen tuli ensimmäistä kertaa raskaaksi, lapsenhoidon kuviot ja synnytysten välinen aika vaihtelivat vain vähän esihistoriallisilla metsästäjä-keräilijöillä, mutta yleisesti ottaen erosivat merkittävästi useimpien nykyisten hyvinvointivaltioden naisten lisääntymiskäyttäytymisestä. Mikäli viime aikoina tutkittujen luonnonkansojen sosiaalinen järjestäytyminen on samanlaista kuin ennen - mikä pitää luultavasti paikkansa ainakin käytökseltään modernien ihmisten syntyyn saakka - kiertelevät kivikauden ihmiset elivät pienissä ryhmissä, joiden jäsenet tunsivat toisensa läheisesti, eivät ventovieraita vilisevissä megapoleissa. Poliittisesti he olivat tasa-arvoisia, eivät hierarkisia ja taloudellisesti on täytynyt olla tasaisempi resurssien jako kuin kertaakaan päällikkyyden ilmestyttyä Neoliittisella ajalla (maatalouden synnyn jälkeen).
Evolutiivisen sopeutumisen ajan ympäristö oli todellakin heterogeeninen, mutta erilaisten elinympäristöjen tärkeimmät piirteet olivat samankaltaiset ja ne erosivat selvästi nykyisistä. Näitä keskeisiä luonteenpiirteitä voidaan käyttää luotaessa pätevää, puolustettavaa perustaa tarkoituksenmukaiselle tutkimukselle ja mahdollisesti terveyssuosituksiksi.
Ihmiset ovat yksi nisäkkäiden sopeutumiskykyisimpiä lajeja; jotkut teoreetikot spekuloivat, että tärkeä osa evoluutiostamme on ollut suuntausta kohti maksimaalista sopeutuvuutta. Lisäksi biologinen monimuotoisuutemme jatkumona on kulttuuri, käytökseltään nykyisenlaisen ihmisen kyky muokata ympäristöä teknologian avulla. Eikö tämän ainutlaatuisen kyvyn sopeutua muuttuviin olosuhteisiin perusteella ole mahdollista tai jopa todennäköistä, että olemme kelvollisesti sopeutuneet vallitseviin nykyisiin länsimaisiin olosuhteisiin? Loppujen lopuksi eläähän nykyään noin 500 henkeä jokaista kivikautista ihmistä kohden; arvioitu 10-15 miljoonaa 10 000 vuotta sitten verrattuna 6 miljardiin nykyään. Eikö tämä kerro siitä, kuinka hyvin olemme sopeutuneet muuttuviin olosuhteisiin?
Ei ole epäilystäkään, etteikö sopeutumiskyky ole ollut tärkeä tekijä väestönkasvun kannalta maatalouden vallankumouksen jälkeen. Voidaan epäillä onko lajimme räjähdysmäinen kasvu ollut hyödyllistä maailman eliöyhteisölle yleensä tai onko sillä ollut positiivinen vaikutus keskiverto ihmisen elämään. Kuitenkin fyysinen sopeutumiskykymme ja kulttuurinen innovaatiomme on selvästi mahdollistanut ihmisten eloonjäännin ja lisääntymisen monenlaisissa ympäristöissä.
Ei ole kuitenkaan selviö, että biologiamme toimisi optimaalisesti kaikissa näissä olosuhteissa. Biologiset organismit ovat terveimpiä kun niiden elinolosuhteet muistuttavat mahdollisimman paljon niitä olosuhteita, jollaisissa niiden perimä on kehittynyt. Monesti meille ominainen sopeutumiskyky mahdollistaa poikkeamisen näistä olosuhteistä vähäisillä välittömillä terveysvaikutuksilla. Mutta lopulta yksittäisen organismin lyhyen aikavälin sopeutuminen lyhyen aikavälin selviytymisen vuoksi voi uhrata terveyden tulevaisuudessa. Elämän alun siedettävät tai jopa edulliset olot voivat lopulta johtaa kroonisiin rappeumasairauksiin.
Suboptimaaliset olosuhteet vievät eri ajan aiheuttaessaan haittavaikutuksia. Hapenpuute tappaa minuuteissa, keripukki vaatii kuukausien liian vähäisen C-vitaamiinin saannin ja vähäinen kalsiumin saanti vie yleensä vuosikymmeniä ennen havaittavan osteoporoosin syntyä. Poikkeamat esi-isiemme elintavoista - ruokavaliossa, liikunnassa, lisääntymisessä jne. - voivat aiheuttaa haittavaikutuksia elämän alkupuolella, mutta monet yksilöt näyttävät päällisin puolin terveiltä keski-ikään saakka tai jopa pidempään. Kuitenkin jos kivikautiset elintavat ovat todellakin ne, jollaisiin ihmiset ovat säilyneet geneettisesti sopeutuneina, voimme olettaa, että huolimatta sopeutumiskyvystämme, suurimman osan meistä tulee lopulta maksaa viulut. Evolutiivisen hypoteesin mukaan hintana ovat krooniset rappeumasairaudet.
Nämä vastaväitteet ovat tärkeitä, koska niiden intuitiivinen vetovoima luo joskus harhoja evolutiivisen terveyden edistämisen todellisesta luonteesta ja mahdollisesta merkityksestä. Tämän kasvavan tiedonhaaran kannattajat eivät välttämättä vastusta nykyistä taloudellista kasvua ja eivät todellakaan ole lääketieteen ja terveydenhuollon saavutuksia vastaan. Heidän argumenttinaan on, että henkilökohtaisten elämäntapavalintojen osalta kivikautinen elämäntapa tulisi pitää vaihtoehtona kroonisten elämäntapasairauksien ehkäisyssä. Se ansaitsee osakseen keskustelua ja tutkimusta. Yhdestäkään teoriasta ei voi tulla paradigmaa ennen kuin tutkimuksissa saavutetaan yksimielisyys, mutta jos evolutiivinen terveyden edistäminen teoriana hylätään, täytyy se tapahtua todentamalla se vääräksi kokeissa tai jos jokin toinen teoria vastaa paremmin havaittuja tosiasioita - ei aiheettomien ennakkokäsitysten vuoksi koskien geneettistä evoluutiota maatalouden synnyn jälkeen, ihmisen sopeutumiskyä eikä kivikautisten elinolosuhteiden heterogeenisyyttä. Eikä todellakaan siksi, että elämme pidempään kuin kivikautiset ihmiset. Nykyinen pitkäikäisyys heijastelee nykyistä taloudellista rakennetta julkisen terveydenhoidon ohella. Se ei ole hyväksyntä nykyisille elintavoillemme eikä pätevä väite evolutiivista terveyden edistämistä vastaan.
Uusi lihamuhennos-resepti lisätty.
Sivut uudessa osoitteessa. Kiitokset tästä SuniSoftille.
Saako nykyajan ruoasta riittävästi ravinteita?
Kalastajien kuolleisuus muuta väestöä pienempi