Nykyisin länsimaissa jopa yli puolet ihmisistä on ylipainoisia ja määrä vain kasvaa. Luonnonkansoilla tai muinaisilla esi-isillämme ylipainoa ei esiinny/esiintynyt. Tosin todisteita ylipainoisistakin löytyy jopa yli 20 000 vuoden takaa: Venus-patsaat. Kyseessä lienee geneettinen häiriö, joka on johtanut lihavuuteen silloin kun ravintoa on ollut runsaasti saatavilla. Tätä erilaisuutta on pidetty "jumalana", joten se on ikuistettu patsaaksi. Lihavuus on todellakin perinnöllistä. Ei kuitenkaan niinkuin monet ajattelevat eli väistämätöntä "huonojen" geenien vuoksi. Perinnöllistä siksi, koska elämäntapamme poikkeavat niin rajusti geeneillemme sopivista elämäntavoista. Olemme saaneet jopa lihotettua lemmikkimme! Luonnon armoilla eläessä on ollut etua jos ravinnon varastointi hyvinä aikoina on ollut tehokasta. Nykyään samat geenit aiheuttavat ongelmia kun ravintoa on saatavilla liikaakin.
Mistä ylipaino sitten johtuu? Kaikki lienevät kuulleet energian kulutuksen ja saannin välisestä yhteydestä: jos syöt enemmän kuin kulutat niin lihot ja päinvastoin. Mistä sitten tiedät kuinka paljon kulutat energiaa? Et mistään, jos et mittaa hengityskaasujasi ympäri vuorokauden (niiden avulla on mahdollista laskea energiankulutus) tai mittaa sitä jotenkin muuten. Eikä sinun tarvitsekaan tietää. Jos et voi tietää energiankulutustasi, kuinka voit tietää paljonko voit syödä? Helppoa! Syö niin paljon kuin jaksat! Jos syöt vain sellasia ruokia, joita ihminen on evoluutionsa aikana soveltunut ravinnokseen käyttämään, on käytännössä vaikeaa lihoa. Lihoaksesi joutuisit syömään lähes väkisin. Painonhallinnan kannalta pahimmat nykyajan ongelmat ovat ruoan helppo saatavuus, energiatiheys (vs. ravintoainetiheys) ja makroravinnesuhteiden täydellinen muutos. Päivittäistä suklaapatukkaa ei yksinkertaisesti ole aiemmin ollut saatavilla! Yhtä vähän oli mikrossa lämmitettäviä pasta-aterioita tai cola-juomia.
Kivikautinen ruokavalio sisältää paljon proteiinia. Proteiini pitää sinut kylläisenä. Se myös vilkastuttaa aineenvaihduntaa (proteiinin pilkkominen ruoansulatuskanavassa kuluttaa enemmän energiaa kuin muiden ravintoaineiden). Proteiini on välttämätöntä kehon uudistumisessa ja korjauksessa sekä kasvussa.
Kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa on paljon kuitua (huomattavasti enemmän kuin vaikkapa ruisleivässä), mutta ei suuria määriä hiilihydraatteja. Kuitu tasoittaa ravintoaineiden imeytymistä ja siten tasoittaa myös verensokeria. Tasainen verensokeri puolestaan tarkoittaa pienempää insuliinipitoisuutta. Insuliini on kehon varastointihormoni ja se varastoi veren ylimääräisen sokerin glykogeeniksi maksaan ja lihaksiin sekä rasvaksi tiedät kyllä minne.
Kivikautisella ruokavaliolla käytetyt ruoat sisältävät vähemmän energiaa painoa kohden kuin suurin osa tavallisesta länsimaisesta ruoasta. Yksinkertaisella matematiikalla tästä voi päätellä sen, että näitä ruokia pitää syödä enemmän, saadakseen saman määrän energiaa. Lisäksi näissä ruoissa on jopa moninkertaisesti terveyden kannalta välttämättömiä ravinteita (mm. vitamiinit, mineraalit ja fytokemikaalit). Se ja suurempi syödyn ruoan määrä yhdessä tarkoittaa valtavaa lisäystä näiden elintärkeiden ravinteiden saannissa!
Uusi lihamuhennos-resepti lisätty.
Sivut uudessa osoitteessa. Kiitokset tästä SuniSoftille.
Saako nykyajan ruoasta riittävästi ravinteita?
Kalastajien kuolleisuus muuta väestöä pienempi