Kivikautisia reseptejä

Monet resepteistä ovat pelkkä pääruoka, jolloin tarkoitus on syödä lisäksi kasviksista koostuva lisäke (joka voi toki olla myös raakoja kasviksia sellaisenaan) kuten hyörytettyjä kasviksia tai salaatti ja vaikkapa hedelmä jälkiruoaksi. Vaihtelu virkistää makunystyröitä ja monipuolistaa ravintoaineiden saantia. Kokeile rohkeasti uusiakin makuja! Yrtit lisäävät ruokiin makua ja helpottavat myös suolan käytöstä luopumisessa. Monet mausteet sisältävät myös esimerkiksi tulehdusta estäviä aineita ja voimakkaita antioksidantteja.

Pääruoat

Tomaattinen lihamuhennos (4 annosta)
Ainekset:
800g  naudan paistisuikaleita
1     sipuli
1tlk  tomaattimurskaa
      paprikaa, porkkanaa, kaalia tms
      valkosipulia
      mustapippuria
      mausteita maun mukaan, esim basilikaa

Valmistus: Ruskista lihat. Lisää muut ainekset isoon kattilaan ja hauduta kypsäksi miedolla lämmöllä. Lihasta tulee oikein mureaa jos muhennosta jaksaa haudutella noin tunnin. Kokeile erilaisia yhdistelmiä kasviksia lihan ja tomaatin lisänä.

Lihamureke (4 annosta)
Ainekset:
800g  paistijauhelihaa
1     sipuli
1prk  tomaattipureeta
(1    kananmuna, ei välttämätön)
      valkosipulia
      mustapippuria
      mausteita maun mukaan

Valmistus: Silppua sipuli pieneksi, samoin valkosipuli. Sekoita aineet hyvin kulhossa ja muotoile mureke uunivuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin tunti. Tarjoile vaikkapa salaatin kera. Vaihtoehtoisesti voit kokeilla mausteeksi vaikkapa sinappijauhetta, timjamia tai muita yrttejä. Myös pieneksi silputut herkkusienet tuovat sopivaa vaihtelua.

Chilipata (4-5 annosta)
Ainekset:
800g  paistijauhelihaa
1     sipuli
1prk  tomaattipureeta
1prk  tomaattimurskaa
1ps   wok-vihanneksia (pakaste)
1ps   kukkakaali-parsakaali-porkkana sekoitusta (pakaste)
1ps   parsakaalia (pakaste)
      valkosipulia
      mustapippuria
1     chilipaprika
      mausteita maun mukaan
      paistamiseen öliiviöljyä

Valmistus: Ruskista jauheliha ja sipuli paistinpannulla kahdessa erässä ja kaada wok-pannuun. Lisää tomaattimurska ja -puree sekä mausteet ja kiehauta muutama minuutti. Lisää kasvikset ja anna muhia miedolla lämmöllä kunnes kasvikset ovat kauttaaltaan lämmenneet.

Uunilohi
Ainekset:
      Lohifile tai kokonainen lohi
1     sipuli
      valkosipulia
      mustapippuria
      oreganoa
1/2-1 sitruunan mehu

Valmistus: Laita kala uunivuokaan ja purista sitruunamehu sen päälle. Ripottele kalan pinnalle mustapippuri, vähän oreganoa ja valkosipulisilppu. Lopuksi peitä kala sipulisilpulla. Paista foliolla peitettynä 175°C uunissa noin tunti.

Jauhemaksapihvit (2 annosta)
Ainekset:
400g  jauhettua maksaa
2     porkkanaa (urheilija voi korvata toisen perunalla)
1     sipuli
1     kananmuna
      mustapippuria
      paistamiseen oliiviöljyä

Valmistus: Raasta porkkanat (tai peruna) hienoksi. Silppua myös sipuli hienoksi. Sekoita aineet keskenään kulhossa ja mausta mustapippurilla. Lusikoi taikinasta pieniä pihvejä paistinpannulle ja paista muutama minuutti molemmin puolin. Siirrä pihvit uunivuokaan 150°C uuniin peitettynä sitä mukaa kun ne valmistuvat, muutama minuutti riittää (näin voit tarjoilla ruoan kaikille samaan aikaan). Tarjoile puolukkasoseen kera.

Tomaattinen porsaan ulkofile (5 annosta)
Ainekset:
1kg   porsaan ulkofile
1tlk  tomaattimurskaa
tai
1prk  tomaattipuretta
      mustapippurirouhetta
      rosmariinia
      paistamiseen oliiviöljyä

Valmistus: Ripottele fileen pintaan mustapippurirouhetta ja rosmariinia. Paista pannulla noin minuutti joka puolelta. Laita file uunivuokaan ja kiehauta tomaattimurska käyttämälläsi pannulla ja kaada se fileen päälle. Vaihtoehtoisesti levitä tomaattipure fileen pintaan. Paista 175°C uunissa reilu tunti. Voit myös kypsentää kasviksia (esim porkkanaa, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja sipulia) lihalle lisäkkeeksi samassa vuoassa.

Karjalanpaisti (5 annosta)
Ainekset:
1kg   karjalanpaistia (kuutioita)
2     porkkanaa
2     sipulia
1     kesäkurpitsa
      valkosipulia
      mustapippuria
      oreganoa
      paistamiseen oliiviöljyä

Valmistus: Ruskista lihat kahdessa erässä paistinpannulla, mausta mustapippurilla ja siirrä uunivuokaan. Paloittele kasvikset reiluiksi paloiksi lihan seuraksi. Kiehauta pannulla tilkka vettä ja kaada vuokaan. Ripottele mausteeksi oreganoa ja sekoita. Peitä vuoka foliolla ja paista 200°C uunissa noin tunti. Urheilija voi harjoituksen jälkeisessä ateriassaan käyttää lisukkeena perunaa. Kokeile käyttää myös muita kasviksia, esimerkiksi herkkusienet ja kyssäkaali on kenttäkokeissa todettu toimiviksi.

Lisäkkeet

Parsakaalikeitto (2 annosta)
Ainekset:
250g  parsakaalia
3dl   vettä
      mustapippuria
      (ripaus suolaa)

Valmistus: Paloittele parsakaali ja keitä pehmeäksi. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta mustapippurilla. Tilkka oliiviöljyä ei myöskään ole pahitteeksi.

Punakaalisalaatti
Ainekset:
      punakaalia
      ananasta
      omenaa

Valmistus: Paloittele punakaali. Pilko tuoreesta ananaksesta pieniä palasia. Raasta sekaan omenaa. Sekoita ja nauti!

Salaatti
Ainekset:
      tomaatteja
      paprikaa
      salaattia
      pinaattia
      vesimelonia

Valmistus: Paloittele kaikki sopivan kokoisiksi paloiksi ja sekoita, helppoa ja maukasta! Ja mahtava väriloisto: vihreää, punaista, keltaista!

Jälkiruoat

Hedelmäherkku (1-2 annosta)
Ainekset:
1     banaani
1     omena
1     avokado
      pellavansiemenrouhetta

Valmistus: Soseuta ainekset esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää ripaus pellavansiemenrouhetta ja nauti. Loistava energialisä esimerkiksi urheilusuorituksen jälkeen.

Hedelmäsorbetti (4 annosta)
Ainekset:
kaksi tölkkiä hedelmäcoctailia ja/tai tölkkihedelmiä
(mehussa)

Valmistus: Pistä tölkit pakastimeen muutamaksi tunniksi (n. 6h). Soseuta tehosekoittimessa, käytä tarvittaessa vähän mehua sopivan paksuuden saamiseksi. Tarjoile heti.

05.09.2008

Uusi lihamuhennos-resepti lisätty.

19.08.2008

Sivut uudessa osoitteessa. Kiitokset tästä SuniSoftille.

11.07.2008

Saako nykyajan ruoasta riittävästi ravinteita?

Lue lisää

02.07.2008

Kalastajien kuolleisuus muuta väestöä pienempi

Lue lisää

Kaikki uutiset...